Tiedotearkisto
 Seniorijaosto


Issikkavaelluksella Pälkäneen maastoissa

Seniorijaosto järjestää kursseja ja tapahtumia kysynnän ja kiinnostuksen mukaan. 

Olemme käyneet esimerkiksi maastovaelluksilla islanninhevosilla ja osallistuneet Vahannassa koulu- ja estedemoratsastustilaisuuksien järjestelyihin. Alexander-tekniikasta kiinnostuneille on ollut kursseja tarjolla tallin ulkopuolella.

Kävimme myös tutustumassa ratsastuspilatekseen. Tilaisuudessa käytiin läpi ratsastuksen ja pilateksen yhteisiä periaatteita sekä tehtiin pilates- harjoitteita. Samana keväänä tallilla pidettiin ryhti- ja istuntakurssi fysioterapeutin ja ratsastuksen opettajan johdolla. Kurssiin kuului teoriaa, liikuntaharjoitteita, videointia ja ratsastusta.

Monien tietoisuutta lisäävien lajien, tekniikoiden ja menetelmien avulla on mahdollista parantaa ryhtiä, tasapainoa, koordinaatiota, keskittymiskykyä ja kehonhallintaa. 
"Body & Mind aiheista" kiinnostuneille mielenkiintoista lukemista ovat esim. Sally Swiftin 'Centered Riding' ja Sally A. Tottlen 'Body Sense'. Erilaisilla kursseilla pääsee kokeilemaan menetelmiä käytännössä.

Ideoita ja toiveita aiheista, luennoitsijoista ja kurssien vetäjistä voi lähettää osoitteeseen: susanne.sunell(at)luukku.com tai marjut.nurmi(at)pp.inet.fi

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Yhteyshenkilöt: Susanne Sunell ja Marjut Nurmi
 

 
 © 2007 Goodwill Riders SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu